Noh - ensin taas pahvista leikkaillen kuviot kuntoon, kuviosaha laulamaan ja paikalleen sovitusta. Ei ihan niin helppoa kuin olisi pitänyt olla, vanerin pitäminen seinässä, tukipuun pitäminen paikallaan ja poraaminen samaan aikaan... Kaksi kättä ei vain kaikkeen riittänyt - onneksi Julia tuli yhden vaikeimman tuen kanssa auttamaan.
Loppupuolella huomasi senkin että kaikki pidemmät eli 110*8mm pikanaulat loppuivat kesken, niitä olisi kyllä tarvittu lisää. Joutui sitten kikkailemaan lisätuilla yms jotta sai varmasti pitävät tuet seinään.
Samalla tuli piikkailtuakin hieman valu-aukkoja siten että saa valut ylhäältä laskettua alaspäin, ja ilman vibraa...
Aki tuli pihoja tasoittelemaan ja samalla nostettiin pari kiveä pois häiritsemästä, kyllä se vain helposti kaivurilla käy vaikka isompikin kivi on vastassa... Tasoitti muuten pellon nyt ensimmäistä kertaa, aika hyvältä jo näyttää :)
Yhtä ei kuitenkaan saatu kaivurillakaan liikkumaan - lipputangon valukönttiä. Se kun sattui olemaan tynnyriin valettu, eli hieman painavampi yksilö. Ruuvasin siitä sitten irti sen kolmion johon lipputangon saa asennettua ja piikkasin 10-15cm pois. Katkaisulaikalla sitten poikki vanhat tukitapit - ettei jää törröttämään nekään.
![]() |
Valutuki seinässä, uretaanitiivistykset paikallaan |
![]() |
Ja toinen tuki... |
![]() |
Ja vielä kolmaskin tuki, tosin kahdesta eri levystä |
![]() |
Vanha lipputangon paikka, ei lähtenyt pois niin piti sitten piikata senverran alemmas että jää pinnan alle piiloon. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti