1.4.2013

Pääsiäispäivitys

Hyvä aika taas päivitellä tehtyjä hommia, pääsiäinen kun alkaa olemaan lopuillaan. Edellinen viikonloppu vierähtikin Nokialla pyörähtäessa ja viikon aikana tuli tehtyä kaikkea sekalaista jota ei ole ehtinyt kirjoittelemaan ylös.

Tässä yhteenvetoa kaikennäköisistä tehdyistä kohdista.

Yhtenä suurimmista asioista oli pilkkiminen - tosin eri välinein. Kairalla reikä jäähän, kasvihuoneen tynnyreitten täyttöön ostettu pumppu käyntiin ja umpisäiliöt ja harmaanveden järjestelmät vettä puolilleen, vähän reilukin. Vettä tuli varmaan 4m3 + 3m3 + 1,5m3 pumpattua siten että säiliöissä on nyt ensimmäisenä keväänä varmasti hyvä massa. Routa sulaessaan voi ilmeisesti liikutella hieman säiliöitä jos ne on täysin tyhjiä, siksi varmuudeksi täyttö, pysyypä paikallaan varmasti.



työkaluja...

Apumies ja letkumaailmaa

Lauantain aamupuhteena oli seinän villoitus ja paperointi loppuun, se sujui ongelmitta, pystysuoraan seinään on helppo laittaa paperit paikalleen, vielä kun on hyvin tilaakin tehdä hommia (villapaalit siirretty pois edestä).

Seinä paperoitu loppuun

Viikon aikana tuli myös nosteltua lautoja yläkertaan siten että sai rappus-kuilun peiteltyä kantavaksi lattiaksi. Kolme lautaa limittäin, päälle vielä lattiakipsilevy ja hyvin uskaltaa kävellä.

Samalla tuli sahattua ja naulattua rimat seinään jotta paperin laitto toisellekin puolelle onnistuisi helposti.

Lattia-aukkoa peitelty
Lauantaina päivällä sai sitten etupihan puolelle takareunaan paperit villan päälle, alkoi olemaankin hieman haastavampi juttu - ei mitenkään helppoa liikkua tilassa ja joka paikassa ei ole kiinnekohtia mihin niittaisi paperit kiinni


Etupihan seinän paperia
Ja toisesta suunnasta
Sunnuntaina tulikin Asmo & Veeti auttelemaan - aloitettiin loppujen välien villoitus, senverran on kuitenkin tuo rappuskuilu lähellä että parempi tehdä nuo kohdat kaverin kanssa. Hyvin saatiinkin villoitettua kolme väliä, Asmo toimi hienosti narumestarina ja villanleikkaajana + asentajana, kai sitä itsekin jotain tuli tehtyä?

Kummipoika Veeti oli myös apurina paikalla, teki hienon tornitalon (taisi olla Empire State Building) niiteillä, nauloilla ja puunpalasilla :)
Asmo reippaana villoittamassa


Ja lopuksi tukinarut pintaan
Ja narutusta myös täältäpäin

Veeti rakennushommissa

Villaa taisi jäädä 5 pakettia, oli jo hyvin tyhjän näköistä

Kunnes nosteltiin reilut 20 pakettia lisää villaa ylös

Maanantaina aamuhommina olikin sitten katon villoituksen aloitus - ensin hankalin mahdollinen paikka eli vinokaton välikkörakenne - seuraavat kerrokset menevätkin tuohon verrattuna jo todella helposti.

Vinkkinä itselle ja muille mahdollisille lukijoille - paperiin kannattaa taitekohtaan tehdä merkki kynällä, itsellä taittui takaseinän puolelle 30cm joten piirsin kynällä siihen viivan - kun tuollaista neljän metrin pätkää menee kattotuolien väliköihin asentamaan, on paljon helpompi saada se suoraan kun on tiedossa missä kohdassa taitteen tulee olla.

Noh - eipä tuo mikään taideteos ole, sama vika kuin muualla eli joka välissä kun ei ole kiinnekohtia, pitää koittaa vain laittaa se mahdollisimman lähelle villaa. Niin se kyllä nyt onkin - olettaisin niin että kun ei ole edes 10*10cm kohtaa joka olisi senttiäkään irti villasta, paperi on tarpeeksi hyvin villan päällä. Ei siellä käsitykseni mukaan silloin mikään ilma pääse kiertämään.

Katon paperi aloitettu

Ja toisesta suunnasta näkymää

Tänään varmaan tulee vielä laitettua ainakin se kerros tuohon paperia, tosin nyt syömään aamupalaa ja iltapäivällä sitten letun, makkaran yms paistoa ja syöntiä Saaren kodalla :)

Hauskaa pääsiäisen jatkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Moikka!
    Siellähän on mennyt asiat kovasti eteenpäin. Ilman muuta on aina paljon apua, kun on joku kaverina laittamassa villoja tms - kiva juttu, että Asmo perheineen oli käymässä. Täälläkin vatsatauti alkaa helpottamaan, joten jos tällä viikolla on sopiva ilta/päivä auttaa, niin ilmoitelkaa.
    Mukavaa Pääsiäisen jatkoa myös sinne ja terveiset ja halit lapsille. Voikaa hyvin!
    Äiti & Iskä ;o)

    VastaaPoista