20.4.2013

Radonkatkoa, lattian eristystä ja raudoitusta

Eilen tuli Asmon kanssa touhuttua huolella - aloiteltiin kuuden maissa ja lopeteltiin yhden maissa yöllä.

Alkuun nosteltiin pari ovea paikalleen, saatiin kellarista kannettua kuistille ovet ja laitettiin ne kohdilleen. Taas iso askel eteenpäin ulkonäössä. Varmaan pitäisi kohta kahvatkin hommata, olisi hieman helpompi kulkea :)


Sisäovi kuistille.
Ja kuisti jossa vihdoin ulko-ovi paikallaan

Suuri osa ajasta käytettiin taisteluun eri ainesten kanssa, oli varmaan jäätynyt sikaflexit, ei oikein tullut asennuksesta mitään. Noh - ei muuta kuin kaivamaan kaikki mahdolliset liimaavat ainesosat jota löytyi ja saatiin kuin saatiinkin radonkatkot asennettua.

Melkoista säätämistä siinä kyllä oli, siksi tänään lauantaina tulikin käytyä rautakaupassa hakemassa oikeat liima-ainekset ja lisää radonkatkoa. Kyllä helpottui hommat kummasti.

Radonkatkon liimausta seinään

Ja pitkää seinää liimattuna

Kerrosten eroavuutta
Radonkatkojen laittamisen yhteydessä toki tuli eristeltyä - ja tehtiinkin sitten ison puolen lattiaeristykset loppuun, siinä se kello hurahtikin sinne aamuyölle. Onneksi oli sauna odottamassa ja käytiin heittämässä löylyt ja parannettiin maailma loppuun.

Styroxit asennettuna

Ja vielä ulko-ovelta kuvaa
Aamulla jatkettiin hommia, leikeltiin laatanvahvistukselle paikka ja raudoitettiin koko iso puoli valmiiksi. Kannettiin myös loputkin raudat valmiiksi sisään, hieman helpompi sitten itse siirtää ne suihkun/saunan puolelle kun ovat jo sisällä kellarissa. Kiitokset vielä Asmolle avuista - saatiin taas paljon tehtyä eteenpäin!

Laatanvahvistuksen aukko tehty

Ja lisää rautaa sisälle
Rautakauppakeikan jälkeen tuli suihkun ja saunan puolen aika - siellä radonkatkon asennus olikin hieman helpompaa kun oli oikeaa liimaa, mutta sitten kun tuli putkien kohdalle alkoikin homma olemaan hieman vaikeampaa. Noh - se tarkoittaa toki vain sitä että menee enempi aikaa säätämiseen.

Homma menee tällä hetkellä noin puolessa välissä, sitten pääsee säätämään ja vääntämään vaikeita paikkoja kohdalleen...

Saunan lattian eristystä

Ja kuvakulma kohti suihkua, rojut nosteltu tuonne jo
 raudoitetun takkahuoneen lattian päälle
Illalla oli vielä perheuinnin jälkeen tarkoitus jatkaa mutta ei vain jaksanut / tuntunut siltä, ja huomenna varmaankin on lapiohommia ulkosalla ennemmin kuin sisällä kellarissa hommia - sitä voi tehdä siten sateellakin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti